Posted on

800px-Cat_public_domain_dedication_image_0012

Helsingissä on eläinsuojeluvalvonnassa vähän henkilöstöä suhteessa kaupungin asukasmäärään. Valvonnassa keskitytään ilmoitusten perusteella yksityisiin asuntoihin tehtäviin tarkastuksiin.

”Ennaltaehkäisevään työhön, kuten eläinten hyvinvoinnin edistämiseen luennoimalla tai neuvonnalla, ei riitä aikaa”, kertoo eläinsuojelueläinlääkäri Elli Valtonen Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.

Ympäristökeskuksen eläinlääkärit tekivät viime vuonna 359 eläinsuojelutarkastusta. Tarkastusten määrä oli aiempien vuosien tasolla. Suurin osa tarkastuksista tehtiin yksityisiin asuntoihin, joissa ilmoituksen perusteella epäiltiin puutteita eläinten hoidossa. Myös eläinkauppoja ja erilaisia eläintapahtumia tarkastettiin.

Suurin osa eläinsuojeluilmoituksista koski koirien liiallista yksinoloa ja ulkoilutuksen puutetta, puutteita eläinten ruokinnassa sekä eläinten pahoinpitelyä tai kovakouraista kohtelua.

Helsingissä on arviolta 70 000–80 000 lemmikkieläintä. Lisäksi Helsingissä on noin 500 harrastehevosta, yksi tuotantoeläintila ja kaksi kotieläinpihaa. Eläinsuojelulain toteutumista Helsingissä valvoo ympäristökeskuksen eläinlääkärien ohella poliisi.

Taloudelliset ongelmat näkyvät myös eläinten hyvinvoinnissa

Eläinsuojelullisia toimia vaativien tarkastusten määrä oli edelleen suuri. Joka toisella tarkastuksella annettiin määräyksiä tai kieltoja epäkohtien korjaamiseksi tai ryhdyttiin kiireellisiin toimiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Useimmiten eläimelle hankittiin tilapäinen hoitopaikka. Lievemmissä tapauksissa annettiin ohjeita tai neuvoja.

Tavallisimmin määräyksiin ja kieltoihin johtivat puutteet eläinten perushoidossa kuten ruokinnassa, ulkoilutuksessa, turkinhoidossa, pitopaikan puhtaudessa tai eläimen sairauden hoidossa. Helsingistä löytyy yhä tapauksia, joissa koira suljetaan häkkiin työpäivän ajaksi tai koiraa ei viedä säännöllisesti ulos tarpeilleen.

Eläinten omistajien taloudelliset ongelmat heijastuvat eläimiin muun muassa siten, että omistajalla ei ole aina varaa viedä eläintä eläinlääkärille. Eläimistä aiheutuvat kustannukset kuuluvat aina omistajille. Kiireellisiä toimenpiteitä edellyttää eläimen hylkääminen tai jääminen ilman hoitoa esimerkiksi omistajan joutuessa sairaalahoitoon tai poliisin huostaan. Joissain tapauksessa eläinlääkärit joutuvat lopettamaan vakavasti sairaan eläimen.

Piittaamattomuuteen tai törkeään huolimattomuuteen viittaavista eläinsuojelurikkomuksista tehdään poliisille tutkintapyyntö. Vuonna 2015 helsinkiläisille eläinten omistajille langetettiin yhdeksän eläintenpitokieltoa.