Lähes puolet Venäjältä tuoduista koirista ilman raivotautirokotesuojaa

alsatian-black-eyes-german-shepherd-56034

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on vuoden 2018 aikana tutkinut Venäjältä maahan tuoduista koirista raivotaudin vasta-ainetasoja. Koiran elimistö muodostaa vasta-aineita, kun se on onnistuneesti rokotettu raivotautia vastaan. Tutkitusta 36 koirasta 15 koiralla (42 prosentilla) ei ollut vasta-aineita rabiekselle eli eläimen raivotaudille. Lähes kaikki tutkitut koirat ovat olleet katukoiria. Rabies tarttuu myös ihmiseen eikä siihen ei ole parannuskeinoa. Oireinen raivotauti johtaa aina kuolemaan.

”Evirassa tutkittujen koirien tulosten mukaan näyttää vahvasti siltä, että kaikki koirat eivät ole saaneet onnistuneesti asianmukaista rabiesrokotetta. Syynä voi olla, että todistuksissa olevista merkinnöistä huolimatta koiraa ei ole rokotettu ollenkaan. Tällöin on kyse asiakirjaväärennöksestä”, sanoo jaostopäällikkö Kitty Schulman Evirasta.

Yksittäisen koiran kohdalla vasta-ainetulos ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä hyvin pieni osa koirista ei muodosta mitattavia vasta-aineita. Laajan tieteellisen tutkimuksen mukaan noin yhdellä prosentilla rokotetuista koirista ei muodostu vasta-aineita, vaikka ne on rokotettu onnistuneesti asianmukaisilla rokotteilla. Vasta-aineiden puuttuminen voi johtua myös siitä, että rokotteet on säilytetty väärin, rokotustapa on ollut väärä tai koirat ovat olleet rokotushetkellä erittäin huonokuntoisia.

Rabieksen torjunta kansanterveydellisesti tärkeää
Rabies eli raivotauti on viruksen aiheuttama kaikkiin nisäkkäisiin, myös ihmiseen, tarttuva keskushermosto-sairaus. Tauti leviää yleisemmin sairastuneen eläimen puremasta. Rabiestartuntaa ei voi todeta ennen oireiden alkamista.

Rabiesta torjutaan sekä eläinten että ihmisten hengen suojelemiseksi. Tartunta johtaa aina eläimillä kuolemaan, koska eläimiä ei voida hoitaa altistumisen johdosta.

Koirantuoja avainasemassa
Raivotautirokote on pakollinen kaikille Venäjältä tuleville koirille. EU ei kuitenkaan edellytä Venäjältä tuotaville koirille todistusta riittävästä vasta-ainetasosta.

Tuontiasiakirjojen mukaan kaikki kaupallisesti tuodut koirat on asianmukaisesti rokotettu.

Evira suosittelee, että tuojat oma-aloitteisesti tutkituttavat tuontikoirien raivotautivasta-ainetasot jo ennen Suomeen tuontia EU-hyväksytyssä laboratoriossa. Katukoiria tuodaan katukoirajärjestöjen mukaan myös alueilta, joilla esiintyy raivotautia sekä luonnonvaraisissa eläimissä että koirissa.

Lue lisää raivotaudista
Lista laboratorioista, jotka tekevät rabiesvasta-ainetutkimuksia

Kennelliiton sidosryhmätutkimuksen haastateltavista 97 % luottaa liittoon koiratiedon lähteenä

dogs

Suomen Kennelliiton Taloustutkimus Oy:llä toteuttaman sidosryhmätutkimuksen tuloksista selviää, että Kennelliitto koetaan erittäin luotettavaksi koira-alan asiantuntijaksi. Seitsemän kymmenestä vastaajasta on sitä mieltä, että Kennelliitto sopisi hyvin Suomen virallisen koirarekisterin pitäjäksi. Jäsenkyselyn vastaajista samoin ajattelee 80 prosenttia.

Sidosryhmätutkimuksessa selvitettiin Suomen Kennelliiton imagoa sekä eri tahojen mielipiteitä liitosta ja sen toiminnasta. Puhelinhaastatteluna toteutettuun tutkimukseen vastasi 100 Kennelliiton sidosryhmiä edustavaa henkilöä 17.4.–18.5.

Kuusi kymmenestä haastateltavasta kertoi olevansa ensisijaisesti yhteydessä Kennelliittoon, kun he haluavat tietoa koiriin ja koiran omistamiseen liittyvistä asioista. Näiden asioiden tietolähteenä Kennelliittoon luottaa erittäin paljon 65 prosenttia ja jonkin verran 32 prosenttia haastatelluista eli kaikkiaan 97 prosenttia kokee luottavansa liittoon.

Sidosryhmien luottamus Kennelliittoon tuli esille myös muiden kysymysten vastauksissa. Haastateltavista 81 prosenttia poimi listasta adjektiivin ‘luotettava’ kuvaamaan Kennelliittoa. Lisäksi 16 prosenttia nosti luotettavuuden esille vastauksena avoimeen kysymykseen ”Mitä asioita tulee mieleen nimestä Kennelliitto?”

– Kyselytutkimuksissa on melko harvinaista, että sana ’luotettava’ nousee näin selvästi esiin spontaaneissa vastauksissa, joissa ei ole valmiita imagovaihtoehtoja. Tämä kertoo siitä, että Kennelliitolla on omalla alallaan erittäin vahva asiantuntija-asema. Kennelliitto on Suomessa se toimija, johon useimmiten otetaan yhteyttä, kun tarvitaan tietoa ja näkemystä koiriin liittyvistä asioista, kommentoi Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Juho Rahkonen.

Jäsentutkimuksen vastaajien tavoin Kennelliitto mielletään myös sidosryhmien parissa etenkin asiantuntevaksi, jonka mainitsi 86 prosenttia haastateltavista. Kennelliittoa kuvaaviksi adjektiiveiksi valittiin useimmin myös uskottava (80 %) ja kansainvälinen (78 %).

Kennelliiton nähdään sopivan hyvin virallisen koirarekisterin pitäjäksi

Suomen Kennelliiton strategiakauden 2017–2021 yksi painopistealueista on rekisteröity koira. Kuten Kennelliiton lausunnossa eläinten hyvinvointilain luonnoksesta tuodaan esille, kaikkien koirien rekisteröinti ja tunnistusmerkintä edistäisivät koirien hyvinvointia hyvin laaja-alaisesti ja lisäisivät turvallisuutta. Tilastokeskuksen arvioimasta lähes 700 000 Suomessa elävästä koirasta Kennelliiton koirarekisterissä on toukuussa tehdyn laskelman mukaan noin 530 000.

Sidosryhmätutkimuksen vastaajista 68 prosenttia on sitä mieltä, että Kennelliitto sopii hyvin Suomen ainoaksi viranomaisen hyväksymäksi koirarekisterin pitäjäksi. Neutraalisti asiaan suhtautui joka kymmenes samoin kuin kielteisesti. Huhti-toukokuussa toteutetun jäsenkyselyn 4799 vastaajasta Kennelliittoa kannatti viralliseksi rekisterinpitäjäksi 80 prosenttia.

Sidosryhmien parissa tunnettiin myös muu liiton toiminta hyvin ja yli puolet vastaajista kokee, että Kennelliitto edistää erittäin tai melko hyvin kaikkia tutkittuja toiminnan osa-alueita. Lähes yhdeksän kymmenestä haastatellusta näki yleisen koiratietouden edistämisen sopivan kuvaamaan Kennelliittoa erittäin tai melko hyvin.

Muita yleisimmin sopivaksi koettuja tehtäviä olivat koiraharrastuksen monimuotoisuuden edistäminen (81 %), yleisen tietämyksen lisääminen koiranjalostuksesta (81%) ja yhteistyön rakentaminen koira-alan toimijoiden kesken (69 %).

– Nyt tehdyt jäsen- ja sidosryhmätutkimukset vahvistavat Kennelliiton asemaa luotettavana asiantuntijaorganisaationa. Kennelliiton puoleen käännytään erityisesti silloin, kun haetaan toimijaa, joka elää ja hengittää arkea faktojen ja osaamisen pohjalta. Tämä on Kennelliitolle luonteva lähtökohta tukea koiraharrastusta, jolla on aiempien tutkimustemmemukaan positiivisia terveysvaikutuksia sekä koiralle, ihmiselle että yhteiselle hyvälle elämälle, näkee Kennelliiton tulevaisuustoimikunnan puheenjohtaja, hallituksen jäsen Risto Ojanperä.

Näin sidosryhmätutkimus tehtiin

  • Puhelimitse toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi 100 henkilöä 17.4.–18.5. Haastateltavat poimittiin Kennelliiton ulkoisten sidosryhmien edustajista.
  • Sidosryhmien joukossa oli järjestöjen, viranomaisten, poliittisten päättäjien, tutkijoiden, yritysten ja median edustajia sekä muita toimijoita. Eniten vastaajia oli eläinjärjestöistä, mediasta, viranomaisista ja poliitikoista.
  • 57 % omistaa koiran ja 86 % kertoi joskus lukeneensa Koiramme-lehteä. 71 % vastaajista oli naisia ja 48 % vastaajista oli 45–60 -vuotiaita. 68% asuu Uudellamaalla.
  • Kaikista vastaajista 26 % äänestäisi nyt vihreitä, 14 % kokoomusta, vasemmistoliittoa kahdeksan, keskustaa kuusi, rkp:a neljä ja SDP:ä kolme prosenttia. Kolmannes ei halunnut kertoa puoluekantaansa tai osannut sanoa. Viisi prosenttia ei aio äänestää.

Kissan stressiin on monta lääkettä – aktivointi ja hyvä perushoito edistävät kissan hyvinvointia

cute-photogenic-kitten

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY muistuttaa Eläimen mittainen sitoumus –kampanjallaan ihmisiä kissan hyvästä kohtelusta ja perushoidon sekä virikkeellistämisen tärkeydestä.

Kissa mielletään usein itsenäiseksi ja siksi helpoksi lemmikiksi. Kissa tarvitsee kuitenkin paljon aktiviteetteja. Vaille riittävää huomiota ja huolenpitoa jäänyt kissa voi alkaa kärsiä psyyken ongelmista ja käyttäytyä epätavallisesti. Myös kissan elinympäristössä tai sen omistajan perhetilanteessa tapahtuvat muutokset voivat altistaa kissan stressille ja masennukselle. Siksi kissalle on tärkeää tarjota seuraa, toimintaa, aikaa sopeutua muutoksiin ja mahdollisuus toteuttaa luontaista käyttäytymistään.

– Kissan hyvinvoinnista voidaan huolehtia monin keinoin. Jos asunnossa on parveke, sen voi verkottaa kissan ulkoilupaikaksi. Myös ulkoiluttaminen valjaissa tuo vaihtelua kissan arkeen. Sisätilat kannattaa sisustaa kissan käyttäytymistarpeita ajatellen kiipeilypuilla ja -tasoilla sekä raapimapuilla, ehdottaa HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

– Kissalla on sisäsyntyinen saalistusvietti, minkä takia sen kanssa on syytä leikkiä päivittäin. Kissan henkistä hyvinvointia voi edistää myös leluilla ja motivointitarvikkeilla. Oikea ravinto, raikas vesi ja puhdas hiekkalaatikko ovat luonnollisesti kissan perustarpeita, Luukkainen lisää.

Stressaantunut tai masentunut kissa voi ruveta merkkailemaan paikkoja, raapimaan ja kynsimään, leikkimään raisusti ja olla ärtynyt tai menettää ruokahalunsa sekä muuttua haluttomaksi ja apaattiseksi tai lihoa. Stressaantunut kissa saattaa myös joko jatkuvasti tavoitella tai välttää omistajansa seuraa.

– Kissan erilaiset käytöshäiriöt ovat hyvin yleinen syy lemmikistä luopumiseen, vaikka moniin ongelmiin olisi olemassa helppoja ja vaivattomia ratkaisuja. Kissa käyttäytyy ja voi hyvin, kun sille tarjotaan aivopähkinöitä, aikaa ja sen tarpeista huolehditaan. Jos kissan käytös muuttuu äkillisesti tai lievät käytösongelmat jatkuvat pitkään, on syytä hakeutua eläinlääkärille. Käytöksen taustalla voi nimittäin olla kipua tai sairaus. Lemmikkiin on sitouduttava vaikeinakin hetkinä, Luukkainen lisää.

Eläimen mittainen sitoumus -kampanja
HESYn Eläimen mittainen sitoumus -kampanja muistuttaa, että lemmikkiin tulee sitoutua sen koko eliniän ajaksi. Kissan kohdalla sitoutuminen voi tarkoittaa jopa 20 vuotta. Perheeseen on valittava sellainen eläin, jota jaksetaan ja osataan hoitaa myös vaipparumban, työkiireiden, paikkakunnan vaihdosten ja muiden muutosten keskellä. Voit tulostaa tämän linkin kautta itsellesi julisteen ja jakaa tärkeää viestiämme viemällä sen vaikka lähikauppasi ilmoitustaululle. Voit myös jakaa linkin takaa löytyviä sosiaaliseen mediaan tarkoitettuja bannereita ja edistää siten eettisiä eläinsuhteita.

Lemmikkieläinten huono kohtelu on lisääntynyt – syynä tiedon puute, lisääntyneet sosiaaliset ongelmat ja piittamattomuus

cute-kitty-1492091624pHg

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkaisi eilen eläinten hyvinvoinnin valvonnan tulokset vuodelta 2017. Raportin mukaan lemmikkieläinkohteisiin on vuonna 2017 tehty aikaisempia vuosia enemmän epäilyyn perustuvia eläinsuojelukäyntejä.

Lemmikkieläinkohteisiin tehtävien tarkastusten määrä on ollut Eviran tilastojen mukaan kasvussa koko 2010-luvun.

– Myös SEYn eläinsuojeluneuvojien tietoon tulee paljon lemmikkieläinten huonoon kohteluun liittyviä ilmoituksia. Vapaaehtoiskentän toimijoiden tuntuma on sama: lemmikkieläintapaukset ovat lisääntyneet viime vuosina selvästi, sanoo SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Maija Raatikainen.

Eviran raportin mukaan eläinsuojelukäynnit lemmikkikohteissa ovat olleet suurelta osin aiheellisia. Viranomaiset ovat joutuneet ryhtymään toimenpiteisiin yhä useammassa käyntikohteessa kautta vuosikymmenen.

– Eläinten kaltoinkohtelu on myös meidän kokemuksemme mukaan muuttumassa yhä rajummaksi. Tapaukset, joissa eläin on aivan välittömässä avun tarpeessa, ovat lisääntyneet, sanoo Raatikainen.

Lemmikkieläinten pidon ongelmissa syy on usein ihmisten tietämättömyys eläinten tarpeista. Vakavimmissa eläinsuojelutapauksissa taustalla on usein myös ihmisten uupumusta sekä sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia. Myös suoranaista piittaamattomuutta esiintyy paljon.

– Ihmisten lisääntynyt pahoinvointi ja osattomuus näkyy eläinten kohtelussa. Kun ihminen putoaa yhteiskunnan kelkasta, eikä pysty huolehtimaan itsestään, ei voimavaroja jää eläinten hoitoon. Usein ongelmana on myös se, että omistajalla ei yksinkertaisesti ole rahaa eläimen terveydenhoitoon tai laadukkaaseen ruokaan, sanoo Raatikainen.

– Samaan aikaan lemmikkejä on yhä enemmän ja helpommin kenen tahansa saatavilla. Eläin hankitaan usein seuraksi ja lohduksi, mutta jos tietoa tai resursseja eläimen hoitoon ei ole, ovat seuraukset sellaisia, joista saamme lukea lehtien lööpeistä.

Usein ongelmat eläintenpidossa pääsevät kärjistymään, kun niihin ei uskalleta tai osata hakea apua ajoissa.

– Olisi parasta pyytää asiantuntevaa apua ennen kuin tilanne äityy liian pahaksi, sanoo Raatikainen.

Viranomaisvalvonnan resursseja on kuluneella vuosikymmenellä saatu lisää. Tilanne ei kuitenkaan ole vielä riittävän hyvä.

–  Esimerkiksi omalla alueellani valvontaeläinlääkärille ei ole palkattu sijaista kesäloman ajaksi. Monet valvontaeläinlääkärit ovat kertoneet myös kokevansa puutteita työturvallisuudessaan joutuessaan tekemään paljon käyntejä yksin. Valvontaviranomaisten vaihtuvuus onkin varsin suurta, Raatikainen kertoo.

SEYn mielestä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi tarvitaan tehokkaamman valvonnan lisäksi enemmän ennaltaehkäiseviä toimia ja parempaa lainsäädäntöä.

– Eläimen hankkimisen kynnys saisi olla huomattavasti nykyistä korkeammalla. Eläimen myyjän tulisi pyrkiä varmistamaan, että ostajalla on tarvittavat tiedot, taidot ja resurssit eläimen pitämiseen, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli.

SEYn vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat: sey.fi/yhteystiedot/neuvojahaku

Lisätietoa eläinsuojeluneuvonnasta: sey.fi/seytoimii/elainsuojeluneuvonta

Eläimen mittainen sitoumus -kampanja muistuttaa: Kissa ei ole kertakäyttöesine

chatons-mignons-et-aventureux

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY muistuttaa Eläimen mittainen sitoumus –kampanjallaan, että lemmikistä on kannettava vastuu sen koko eliniän ajan ja eläimen heitteillejättö on Suomessa rikos.

Kesä ja syksy ovat eläinsuojeluyhdistyksillä ja löytöeläintaloilla vuoden ruuhkahuippua. Kissoja hylätään Suomessa selvästi enemmän kuin muita lemmikkeinä pidettäviä eläimiä. Noin 90 prosenttia Suomen talteenottopaikkoihin päätyvistä eläimistä on kissoja, joista vain kymmenisen prosenttia haetaan omaan kotiin. Tilastojen mukaan löytöeläintaloihin viedään joka vuosi arviolta 10 000 kissaa.

Kissan hankintakynnys on Suomessa matala. Kissan saa usein ilmaiseksi ja helposti ilman paperitöitä, mikä voi houkutella herätehankintoihin. Koirapentueen kasvattaminen on kalliimpaa, sillä Suomessa pennut myydään usein rokotettuina, tunnistusmerkittyinä ja rekisteröityinä, mikä nostaa eläimen myyntihintaa.

– Vastuuton kissanpito ja kissojen hylkääminen ovat olleet Suomessa suuria eläinsuojelullisia ongelmia jo vuosikymmeniä, eikä tuleva eläinsuojelulaki valitettavasti näytä tuovan tähän muutosta. Kissan statusta voidaan nostaa vain tekemällä kissan hankinnasta vaikeampaa ja kalliimpaa. Siksi uuteen eläinten hyvinvointilakiin olisi ehdottomasti sisällytettävä kissojen pakollinen tunnistusmerkitseminen ja rekisteröiminen. Lisäksi ulkona ilman valvontaa liikkuvat kissat olisi määrättävä leikattaviksi. Nämä toimenpiteet nostaisivat kissan myyntihintaa ja arvoa, summaa HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Ulkona vapaasti leikkaamattomina liikkuvien kotikissojen seurauksena Suomessa on paljon ulos syntyneitä ei-toivottuja kissanpentuja ja puolivilleinä luonnossa eläviä kissapopulaatioita. Näistä kissoista moni paleltuu kuoliaaksi tai nääntyy nälkään talven tullen. Ulkona elävät ja kylmään kuolleet tai nälkään nääntyneet kissat eivät näy missään tilastoissa. Kenelläkään ei siis ole tällä hetkellä edes tarkkaa tietoa hylättyjen kissojen todellisesta määrästä ja ongelman mittakaavasta.

– Vastuu lemmikistä ja sen jälkeläisistä on aina eläimen omistajalla. Eläintä ei voi sysätä toisten kontolle tai tien poskeen, jos sitä ei voi enää itse pitää. Lemmikkieläimen heitteillejättö on Suomessa rikos, Luukkainen lisää.

Eläimen mittainen sitoumus -kampanja
HESYn Eläimen mittainen sitoumus -kampanja muistuttaa, että lemmikkiin tulee sitoutua sen koko eliniän ajaksi. Kissan kohdalla sitoutuminen voi tarkoittaa jopa 20 vuotta. Perheeseen on valittava sellainen eläin, jota jaksetaan ja osataan hoitaa myös vaipparumban, työkiireiden, paikkakunnan vaihdosten ja muiden muutosten keskellä. Voit tulostaa tämän linkin kautta itsellesi julisteen ja jakaa tärkeää viestiämme viemällä sen vaikka lähikauppasi ilmoitustaululle. Voit myös jakaa linkin takaa löytyviä sosiaaliseen mediaan tarkoitettuja bannereita ja edistää siten eettisiä eläinsuhteita.

Kissa- ja koiravakuutusten omavastuissa suuria eroja

2018-06-08 10_27_39-kissan-ja-koiran-vakuuttaminen-2018.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on julkaissut vertailun kahdeksan vakuutusyhtiön kissa- ja koiravakuutusten myöntämiseen, vakuutusturvan laajuuteen ja keskeiseen sisältöön liittyvistä asioista. Mukana on myös tietoa siitä, miten koti- ja vastuuvakuutukset korvaavat kissan ja koiran aiheuttamia vahinkoja.

Yhtiökohtaiset erot omavastuun laskutavassa tuovat jopa satojen eurojen hintaeroja vakuutuksiin. Vertailussa mukana olleiden yhtiöiden korvaukset 500 €:n hoitokuluista vaihtelivat 183 – 440 €:n välillä.

”Vakuutusta ottaessaan kannattaa huomioida korvattavista hoitokuluista vähennettävän omavastuun laskutapa, sillä sen vaikutus maksettavaan korvaukseen ja sitä kautta koko vakuutuksen hintaan voi olla huomattava”, FINEn vakuutusasiantuntija Mira Aarre sanoo.

”Tärkeintä on kuitenkin tutustua ensin tuotteeseen, mitä vakuutus korvaa ja mitä ei. Esimerkiksi rodulle tyypillisiin ongelmiin ja vauhdikkaalle eläimelle sattuneisiin vahinkoihin ja niistä aiheutuviin hoitokuluihin voi ennakkoon varautua”, Aarre sanoo.

”Vakuutusehdoissa on rajoituksia esimerkiksi piilevien sairauksien korvaamisesta. Korvauksen ulkopuolelle jää yleensä myös ennaltaehkäisevä hoito, kuten rokotukset. Etenkin keisarinleikkausten korvattavuus vaihtelee yhtiöittäin, joten tämäkin kannattaa huomioida, jos aikoo teettää koirallaan pentuja”, Aarre jatkaa.

Vahinkoja itselle tai ulkopuoliselle – mistä korvaus?

Laajoista kotivakuutuksista korvataan omalle omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja, jotka aiheutuvat äkillisestä ja ennalta-arvaamattomasta tapahtumasta.

”Silloin, kun vahinko on syntynyt kissan ja koiran luonnollisen käyttäytymisen seurauksena, sitä ei siis korvata”, Aarre sanoo.

Kaikkien vertailussa mukana olleiden vakuutusyhtiöiden kotivakuutusten vastuuvakuutuksista korvataan lemmikkieläimen perheen ulkopuolisille aiheuttamia henkilö- ja esinevahinkoja, joista vakuutettu on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Niistä ei kuitenkaan korvata tapaturmaisia eikä tahallisia vahinkoja eikä myöskään sellaisia vahinkoja, jotka on ehdoissa rajattu korvauspiiristä.

Eläimen vastuuvakuutus korvaa kotivakuutuksen vastuuvakuutusta kattavammin kissan ja koiran muille kuin perheenjäsenille aiheuttamia henkilö- ja esinevahinkoja. Se ei kuitenkaan sisälly seuraeläin-vakuutukseen automaattisesti, vaan sen voi ottaa lisäturvana lisämaksusta.

Lue vertailu: Kissojen ja koirien vakuuttaminen, Mira Aarre

Eläinten keräily on Suomessa vakava ja vaiettu ongelma

2017-12-21-14-52-48-1200x812

Lemmikkieläinten keräily on Suomessa vaiettu ongelma, vaikka sitä esiintyy jatkuvasti eri puolilla Suomea. Eläinkeräily ei rajoitu vain maaseudulle, sillä se on kaupungeissa kasvava ilmiö.

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY on huolissaan Suomessa vähän huomiota saaneesta vakavasta ilmiöstä, jossa yksityishenkilöllä on pakonomainen tarve keräillä suuria määriä eläimiä, vaikkei hänellä ole mitään edellytyksiä pitää huolta edes niiden perustavanlaatuisista hyvinvointitarpeista. Eläimiä saatetaan pitää epähygieenisissä olosuhteissa ilman riittävää vettä ja ravintoa. Eläimiä ei yleensä viedä eläinlääkärintarkastukseen: niitä ei esimerkiksi leikata eikä edes rokoteta ja madoteta.

Leikkaamattomina eläimet pääsevät lisääntymään keskenään hallitsemattomasti, eikä omistajalla ole välttämättä mitään tietoa eläinten todellisesta lukumäärästä. Tulehdukset ja loiset leviävät siivottomissa olosuhteissa, ja taudit kukoistavat, kun eläimillä ei ole rokotussuojaa. Lisäksi suuret eläinpopulaatiot jäävät usein vaille kunnollista ihmiskontaktia ja sosiaalistumista. Äärimmäisissä tapauksissa osa eläimistä kuolee asuntoon.

– Eläinten keräily rikkoo useimmissa tapauksissa räikeästi eläinsuojelulainsäädäntöä, sillä lain mukaan eläimelle on taattava muun muassa riittävä ruoan- ja vedensaanti sekä sairauksien asianmukainen hoito. Siksi ongelmaan on puututtava ajoissa. Tässä tärkeällä sijalla ovat eläinten keräilijän sukulaiset, ystävät, naapurit ja lopulta isännöitsijät. Heillä pitää olla uskallusta ilmoittaa asiasta ajoissa eläinsuojeluviranomaisille, muuten eläinten hoidon laiminlyönti ja rääkkäys voivat jatkua vuosia, sanoo HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Eläinten keräilyssä vaarassa eivät ole ainoastaan itse eläimet, vaan myös eläinkeräilijä itse, muut samassa taloudessa asuvat sekä lähiympäristön ihmiset. Lähipiirin ja -ympäristön asukkailla on riski saada loistartunta tai zoonoosi, kuten esimerkiksi toksoplasmoosi tai salmonella. Eläinten uloste ja virtsa voivat pilata huoneiston asumiskelvottomaksi, ja eläinten jätöksistä muodostuva ammoniakki voi ärsyttää asukkaiden silmiä ja hengitysteitä. Eläinkeräilyyn liittyy paljon myös lastensuojeluun ja vanhustenhuoltoon liittyvää heitteillejättöä.

– Kyseessä on hyvin laaja ja monimutkainen ongelma, joka voitaisiin ratkaista esimerkiksi pysyvällä eläintenpitokiellolla. Se voidaan määrätä lievästäkin eläinsuojelurikoksesta, mikäli henkilön terveydentila todetaan heikoksi. Useilla eläinkeräilijöillä on mielenterveysongelmia ja taipumus uusia tekonsa, jos heidän eläimensä on jo otettu huostaan. Yleensä eläinkeräilijät eivät edes tunnista ongelmaa eivätkä ymmärrä aiheuttaneensa eläimille kärsimystä. Tällainen henkilö ei ole sopiva eläimen omistajaksi, vaikka ei tarkoituksellisesti eläintä vahingoittaisikaan, Luukkainen summaa.

HESY on monesti vaatinut, että eläinsuojelurikoksista on langetettava ankarampia tuomioita. Nyt yleisin rangaistus eläinsuojelurikoksissa on sakko. Rikos saatetaan myös katsoa vähäiseksi ja syyte jättää nostamatta. HESY onkin hyvillään siitä, että valmisteilla olevassa uuden eläinsuojelulain luonnoksessa on työkaluja, joilla eläinkeräilyyn voidaan puuttua. Esitykseen sisältyy omistajan velvoite estää eläimensä hallitsematon lisääntyminen sekä säädös, jonka mukaan vähintään kymmenen yli 12 kuukautta vanhan kissan tai koiran pitäminen katsotaan ilmoituksenvaraiseksi toiminnaksi. Jotta eläinkeräily saataisiin aisoihin, myös eläinsuojelulain valvontaan on varattava riittävästi resursseja.

Eläinten keräily
Eläinten keräily on monitahoinen ja vaikea ongelma, johon liittyy eläinsuojelullisia, mielenterveydellisiä ja kansanterveydellisiä aspekteja. Ilmiö saattaa olla asiaa hoitaville viranomaisille – eläinsuojeluviranomaisille, poliisille sekä lastensuojelun ja vanhuspalvelun työntekijöille – vieras. Yhdysvaltalaisen akateemisista tutkijoista koostuvan eläinten keräilyä tutkivan liittouman (Hoarding of Animals Research Consortium) internetsivuilta löytyy paljon lisätietoja ja työkaluja ongelman ratkaisuun.

Sika ei välttämättä sopeudu sisäasumiseen – yhä useampi minipossu vailla kotia

minipossu-laura-eskola

Kuvaaja: Laura Eskola

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Suomen Minipossuyhdistys ovat huolissaan siitä, että suuri määrä lemmikkeinä pidettäviä eläimiä etsii tälläkin hetkellä uutta kotia tai väliaikaista sijoituspaikkaa. Viime vuosina yhä useampi minipossu on liittynyt uutta kotia etsivien eläinten joukkoon.

– Uuden kodin tarve johtuu yleensä siitä, että minipossu ei olekaan sellainen lemmikki kuin odotettiin. Minipossu on söpöstä nimestään huolimatta sika ja sillä on täysikokoisen sian tarpeet, kertoo Suomen Minipossuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja sijoitus- ja sijaiskotivastaava Marjo Saarimaa.

Minipossu on geneettisesti samaa lajia kuin tutut lihasikamme. Minipossujen pieni koko on saatu aikaan jalostuksen keinoin. Minipossun aikuiskoko on suurempi kuin monet luulevat, ja täysikasvuinen minipossu voi painaa jopa sata kiloa. Tarpeet ovat samat kuin kaikilla sioilla. Lemmikkisikoja koskevat samat säädökset kuin tuotantosikoja. Laissa määrätään sioille muun muassa lajitoverin seura.

– Minipossun hankkijan on todella käytettävä harkintaa. Minipossu ei välttämättä sopeudu asumaan kerros- tai rivitalossa, joten omistajalla on oltava mahdollisuus tarvittaessa siirtää possu talliolosuhteisiin vähintäänkin osa-aikaisesti. Älykkäät ja toimeliaat minipossut tarvitsevat myös paljon virikkeitä, sillä tylsistyneelle minipossulle voi tulla käytöshäiriötä ja se alkaa tuhota paikkoja, Saarimaa kertoo.

Minipossu tarvitsee suuren ulkotarhan, jossa pääsee tonkimaan, rypemään ja liikkumaan vapaasti. Minipossu tarvitsee myös lämpimän, kunnolla kuivitetun suojapaikan talvisin sekä säänsuojan kesäisin. Uuden kodin tarve johtuu yleensä siitä, että olosuhteet eivät ole possulle sopivat. Osa etsii uutta kotia uusien aitaussäännösten vuoksi.

– Uutta kotia etsivien minipossujen määrä oli pitkään tasainen, noin 50-70 yksilöä vuodessa. Nyt tahti on kiihtynyt, ja tälläkin hetkellä uutta kotia etsii viisi minipossua. Etsimme possuille pysyviä koteja, sillä possujen uudelleensijoittaminen ei ole eläimen edun mukaista, sanoo Saarimaa.

Oikeaa tietoa mielikuvien sijasta

Lemmikin hankkijan on otettava selvää eläimen tarpeista ja pidettävä huolta, että pystyy tarjoamaan eläimelle sopivat olosuhteet. Oikean tiedon lisäksi tarvitaan aikaa, tilaa ja rahaa.

– Kodittomat minipossut ovat osuva, mutta surullinen esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun eläimen todellisiin tarpeisiin ei perehdytä, vaan ostopäätös tehdään mielikuvien varassa, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Esimerkkejä löytyy satapäin myös SEYn jäsenyhdistyksistä, jotka auttavat kodittomia lemmikkieläimiä eri puolilla maata.

– Eläinsuojeluyhdistykset kautta maan ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin Minipossuyhdistys. Erityisesti uutta kotia etsiviä kissoja on kerta kaikkiaan liikaa. Joissakin jäsenyhdistyksissämme on niin täyttä, että kaikkia eläimiä ei voida auttaa, vaan avuntarvitsijoiden on jonotettava hoitopaikkoihin, kertoo Pulli.

Lisätietoa:

Suomen Minipossuyhdistys: minipossuyhdistys.fi

Minipossun hankkijan pikainfo: minipossuyhdistys.fi/projects-3.html

Eläinsuojeluyhdistysten kodittomia eläimiä: kodittomat.info

Sijaiskodiksi tai muunlaista apua muille lemmikeille, ilmoittaudu lähimpään SEYn jäsenyhdistykseen: sey.fi/vapaaehtoiseksi