Uncategorized

Häntä heiluen tarkastuksesta läpi – muutama koira eristykseen lemmikkiratsiasta

KukkolaHanna_lel_lssavi_180416

Läänineläinlääkäri Hanna Kukkola työssään

Viikonloppuna Vaasan ja Turun satamissa järjestetyissä lemmikkiratsioissa valtaosa lemmikeistä omistajineen sai jatkaa matkaansa huomautuksetta. Valtakunnallinen lemmikkieläinratsia aloitettiin Vaasan ja Turun satamista 15.–16.4.2016 Ruotsista tuleville koirille, kissoille ja freteille. Ratsioiden tarkoituksena on lisätä lemmikkien kanssa liikkuvien tietoisuutta tuontivaatimuksista ja tautiriskeistä.  Vaasassa tarkastuskäynti tehtiin viikonloppuna myös kahdesti lentoasemalle. Mukana tarkastuksessa olivat aluehallintoviraston läänineläinlääkärit, kunnalliset eläinlääkärit ja tulli. Vaasassa järjestettiin samana viikonloppuna myös kansainvälinen koiranäyttely.

Uumajasta Vaasaan saapui kahdella iltalaivalla kaikkiaan nelisenkymmentä koiraa (40), joista kahden kohdalla todettiin vakavia puutteita. Toisen koiran passi oli kadonnut, minkä lisäksi myös vaadittava ekinokokkilääkitys oli jäänyt antamatta. Koira määrättiin eristykseen ja sille tehdään palautuspäätös. Toisella koirista puolestaan mikrosirun numero ja passiin merkitty numero eivät vastanneet toisiaan tarkastuksessa. Tämänkin koiran reissu päätyi eristykseen ja kotimatkalle. Turun satamassatarkastettiin kaikkiaan 22 koiraa ja yhdeksän kissaa. Koirien osalta puutteita esiintyi seitsemän kohdalla, joilta kaikilta puuttui vaadittava ekinokokkilääkitys. Muita viikonlopun tarkastuksissa havaittuja puutteita olivat omistajan nimen puuttuminen koiran passista sekä valtakirjan puuttuminen koiran kuljettajalta.

Tarkastuksia tehdään tautiriskin vuoksi

Lemmikkien liikkuvuus yli rajojen on kasvanut jatkuvasti ja samalla lisääntyvät tautiriskit. Lemmikeillä tulee olla säädetyt rokotukset ja lääkitykset voimassa aina, kun ne matkustavat EU:n alueella. Pistokoevalvonnassa kiinnitetään huomiota erityisesti rabiesrokotuksiin ja ekinokokkiloislääkityksiin. Lemmikkien tulee olla tunnistusmerkittyjä/sirutettuja ja niiden mukana tulee olla lemmikkieläinpassi. Passista näkyvät mm. voimassaolomerkinnät rabiesrokotteesta (yli 12-viikkoiset). Lisäksi koirien tulee olla lääkitty ekinokokkoosia vastaan 1–5 vuorokautta ennen niiden maahantuloa tai eläinten kanssa pitää noudattaa 28 vrk:n sääntöä. Mikäli puutteita ilmenee, voidaan eläin palauttaa takaisin lähtömaahan, eristää tai lopettaa. Eläimen laittomasta tuonnista aiheutuneet kulut maksaa omistaja, minkä lisäksi veloitetaan 200 euron tarkastusmaksu.

Seuraavat lemmikkieläinratsiat järjestetään Helsingissä 20.5., Turussa 23.5. ja Torniossa 17.6.2016.

Valkeakosken ja Urjalan eläinlääkäreiden ajanvarausnumerot muuttuvat

Vuoden 2015 alusta lähtien Tampere järjestää myös Kangasalan, Pälkäneen, Valkeakosken, Akaan ja Urjalan ympäristöterveyspalvelut. Ennestään seudullisessa yksikössä ovat Tampereen lisäksi Orivesi ja Juupajoki. Valkeakosken ja Urjalan eläinlääkäreiden ajanvarausnumerot muuttuvat, mutta muiden kuntien toimipisteiden yhteystiedot säilyvät ennallaan.

Ympäristöterveyden tehtäviin kuuluvat elintarvikevalvonta, terveydensuojelu sekä eläinlääkintähuolto. Terveydensuojelun tehtäviä ovat esimerkiksi asumisterveys, kuluttajaturvallisuus, tupakkalain mukainen valvonta sekä juomaveden ja uimavesien laadun valvonta. Eläinlääkintähuolto sisältää eläinsuojelun, arkiajan eläinlääkinnän ja eläinlääkäripäivystykset.

Palvelupiste Frenckell ja päivystysnumerot palvelevat

Seudullisessa ympäristöterveysyksikössä on kolme elintarvike- ja terveydensuojeluvalvonnan toimipistettä: Tampereen toimitilat sijaitsevat Frencellissä, Frenckellinaukio 2 B, Kangasalan toimipiste Herttualantie 28:ssa ja Valkeakosken toimipiste osoitteessa Valtakatu 31 A.

Elintarvikevalvonnan ja terveydensuojelun asiakaspalvelu hoidetaan pääsääntöisesti palvelupiste Frenckellin kautta numerosta 03 5656 4400 ja sähköpostiosoitteesta palvelupiste.frenckell@tampere.fi. Palvelupiste Frenckell on avoinna arkisin kello 8.30–15.45. Elintarvikevalvonnan päivystävän terveystarkastajan tavoittaa maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 9.30–11.00 numerosta 050 327 6325 ja elintarvikevalvonnan sähköposti on elintarvikevalvonta@tampere.fi. Asumisterveyden päivystys on maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 9.30–11.00 numerossa 050 521 5118, ja asumisterveyden sähköposti on asumisterveys@tampere.fi.

Eläinlääkintähuollolla viisi toimipistettä

Eläinlääkäreiden vastaanottoja on viisi, ja ne sijaitsevat Tampereella, Orivedellä, Kangasalla, Valkeakoskella ja Urjalassa. Valkeakosken ja Urjalan puhelinnumerot muuttuvat 1.1.2015 alkaen, mutta muiden vastaanottojen numerot säilyvät ennallaan. Eläinlääkärit hoitavat sekä suur- ja hyötyeläimiä että pieneläimiä.

Valkeakosken eläinlääkärin uusi ajanvarausnumero 1.1.2015 alkaen on 040 178 9007, ajan voi varata arkisin kello 8–9 . Valkeakosken vastaanotto sijaitsee osoitteessa Asemantie 10. Urjalan eläinlääkärin uusi ajanvarausnumero 1.1.2015 alkaen on 03 565 44760, ajan voi varata arkisin kello 8–9.30. Urjalan vastaanotto sijaitsee osoitteessa Sairaalantie 9.

Kangasalan eläinlääkärin ajanvarausnumero arkisin kello 8–15 on edelleen 03 565 54040 Vastaanoton osoite on Herttualantie 28.

Tampereen eläinlääkäreiden vastaanotto sijaitsee Lielahdessa, Turvesuonkatu 15:ssä. Ajan voi varata arkisin klo 8–15 numerosta 03 5654 4780.

Oriveden eläinlääkäriltä ajan voi varata arkisin klo 8– 9 numeroista 03 565 44790 ja numerosta 03 5654 4799. Oriveden vastaanoton osoite on Anttilantie 2.

Eläinlääkäripäivystysnumerot palvelevat entiseen tapaan

Eläinlääkäripäivystys säilyy entisellään ja toimii arkisin kello 15.00–8.00, viikonloppuisin ja arkipyhisin. Suur- ja hyötyeläinpäivystyksen päivystysnumero on 03 565 44700 ja pieneläinpäivystyksen 03 565 44777. Päivystysvastaanotot sijaitsevat Tampereella, Toijalalassa ja Hattulassa Univetin eläinlääkäriasemilla. Eläinsuojeluasioissa yhteyttä voi ottaa myös sähköpostilla elainsuojelu@tampere.fi

Eläinlääkäreiden yhteystiedot sekä päivystysnumerot löytää kootusti verkosta osoitteesta www.tampere.fi/terveyspalvelut/ymparistoterveys/elainlaakintahuolto.

» Ympäristöterveys

» Eläinlääkintähuolto

 

Suomen ensimmäinen kissakahvila avataan Tampereelle

 10710707_1500612333531320_2896278283026646132_n

Suomen ensimmäinen kissakahvila avataan asiakkaille Tampereen Tammelassa lauantaina.

Kissakahvila Purnauskis on teemakahvila, jossa asiakkaat pääsevät pääsymaksun maksettuaan silittelemään siellä asuvia kissoja kahvikupin ääressä.

Kahvilan perustajiin kuuluvan Tiina Aaltosen mukaan pääsymaksun tarkoituksena on eläinten turvallisuuden varmistamiseksi rajata asiakaskuntaa niihin, jotka vilpittömästi ovat kiinnostuneita kissoista.

Kahvilaan kissat ovat päätyneet eri reittejä. Esimerkiksi Kössi-kolli löytyi Kissojen suojelu – Kisu ry:n kautta. Perustajien mukaan kaikki kahvilan kissat ovat seurallisia.

FACEBOOK: https://www.facebook.com/KissakahvilaPurnauskis